Tulevaisuusvalta kirjastosta
Kirjastohankkeessa ukrainalaisyhteisön ääni kuuluviin

Suomen Ukrainalaiset ry on aktiivisesti mukana Turun pääkirjaston koordinoimassa Tulevaisuusvaltaa kirjastosta -hankkeessa. Hanke kokoaa yhteen kirjastoja ja paikallisia toimijoita vahvistamaan demokratiaa, osallisuutta ja tulevaisuuden rakentamista yhdessä.
Tulevaisuusvalta kuuluu kaikille
Tulevaisuusvalta tarkoittaa mahdollisuutta vaikuttaa siihen, millaisena tulevaisuus nähdään: mikä on mahdollista, toivottavaa ja tavoiteltavaa. Kun ihminen kokee olevansa osa tulevaisuusnäkymiä ja uskoo voivansa vaikuttaa niiden muotoiluun, se vahvistaa hyvinvointia, luottamusta ja osallisuuden tunteita.
On tärkeää välillä pohtia yhdessä ja itsekseen tulevaisuutta. Millaista elämää haluamme rakentaa Suomessa? Millaisia arvoja haluamme välittää seuraaville sukupolville? Millaisista asioista unelmoin? Millaisilla tavoilla haluan vaikuttaa asuinseutuni asioihin?
Jutellaan tulevaisuudesta!
Tulevaisuusvaltaa kirjastosta -hankkeen tavoitteena on kehittää kirjastoille toimintamalleja, joiden avulla voidaan tehdä tulevaisuustyöskentelyä yhdessä vähemmistöjen kanssa ja jutella erilaisista tulevaisuudennäkymistä. Hankkeessa etsitään keinoja tukea maahanmuuttajataustaisten ihmisten osallistumista ja aktiivista kansalaisuutta.
Pilottihanke toteutetaan Turun, Huittisten, Loimaan ja Raision kirjastoissa yhteistyössä paikallisten verkostojen kanssa. Hanketta rahoittaa Lounais-Suomen alueellinen kehittämisrahoitus.
Tule mukaan toimintaan!
Hanke kutsuu maahanmuuttajataustaiset ihmiset mukaan ideoimaan, keskustelemaan ja tekemään. Miten sinä näkisit tarpeellisena kehittää kirjastojen toimintaa niin, että se palvelisi paremmin sinun ja tuttaviesi tarpeita?
Kokeiluissa pyritään myös edistämään maahanmuuttajien oman äidinkielen säilymistä, lukutaitoa ja mediataitoja. Lisäksi tehdään tutuksi kirjaston tarjoamia erilaisia palveluita ja lainattavia aineistoja.
Etsimme hankkeeseen mukaan aiheesta innostuneita. Jos olet kiinnostunut tapahtumien suunnittelusta, ukrainankielisen toiminnan järjestämisestä, mediasisältöjen tuottamisesta tai vapaaehtoistyöstä, ota yhteyttä!
Lisätietoja: suomen.ukrainalaiset@gmail.com

